Kesäteatterikausi 2024 on alkanut!

EtusivuBlogi → Kesäteatterikausi 2024 on alkanut!

Mäntyharjussa on kaksi kesäteatteria, joista toinen sijaitsee kirkonkylän historiallisessa miljöössä Iso-Pappilan museoalueella ja toinen upeiden maalaismaisemien keskellä Koirakivessä.

Katetut katsomot ja väliaikatarjoiluja

Molemmat kesäteatterit ovat viihtyisiä ja katettuja. Näytösten väliajalla on mahdollista ostaa erilaisia väliaikatarjoilutuotteita.

Kesäteatterimme perustuvat harrastetoimintaan ja tunnelma näytöksissä on usein sen mukainen!

Moni tulee kesäteatteriin katsomaan myös tuttuja ja näkyypä niissä silloin tällöin paikallisia kuuluisuuksiakin, kuten vaikkapa laulaja Kake Randelin sekä pitkän poliittisen uran tehnyt Jari Leppä.


Mäntyharjun kesäteatterissa, Rusetteja vanhasta muistista

Mäntyharjun kesäteatterin maalaiskomedia, ”Rusetteja vanhasta muistista”, hauskuuttaa yleisöä kahden viikon ajan, sunnuntaista 30.6.2024 alkaen.

Nykyaikaan sijoittuva lämminhenkinen kansankomedia on ryyditetty humoristisilla henkilöhahmoilla ja se kertoo erään pikkukylän tapahtumista. Kaiken keskiössä on Fanny, joka ei suostu muuttamaan uuteen palvelutaloon. Hänen mökkinsä on jo vuokrattu eteenpäin kesälomaa viettävälle dekkaristille. Eikä kunnanjohdollakaan taida olla puhtaita jauhoja pussissaan. Rakkaus sen monissa muodoissaan saa kyläläiset, lomavieraat ja Fannyn tekemään tästä kesästä ainutlaatuisen ja hauskan!

Käsikirjoitus on Marko Laihisen käsialaa ja ohjauksesta on vastannut Sami Sivonen.

Mäntyharjun kesäteatterin esitykset alkavat sunnuntaina 30.6. ja jatkuvat lauantaihin 13.7.2024 saakka. Lisäksi on yönäytös lauantaina 17.8.2024 klo 22:00.


Koirakivessä, Kaksi puuta -musiikkikomedia

Koirakiven kesäteatterissa soivat Juha Tapion tunnetut hittikappaleet, kun Kaksi puuta -musiikkikomedia kertoo hauskan ja vähän romanttisen tarinan jäyhästä läänin nuohoojasta ja hänen taiteilijanaapuristaan. Esityksessä kuullaan vajaat parikymmentä Juha Tapion kappaletta.

Kaksi puuta -näytelmä on Osku Valveen ja Otto Kanervan kynästä syntynyt komedia, johon on lisätty ripaus paikallisia mausteita alueen tapahtumista ja henkilöistä. Esityksen ohjauksesta vastaa Auli Eskola ja laadukkaan musiikin takaa Kulman Kundit –orkesteri.

Koirakiven esitykset alkavat perjantaina 28.6. ja jatkuvat aina lauantaihin 13.7.2024 saakka. Maanantaisin ei koirakivessä ole esityksiä.


Tilaa lippusi ajoissa!

Näytöksiä on kesäaikaan tarjolla rajatun ajan, noin 2 viikkoa. Molemmilla kesäteattereilla on liput verkkomyynnissä ja liput voi myös maksaa ennakkoon. Mäntyharjun kesäteatteri järjestää tänäkin kesänä myös yönäytöksen, lauantaina 17.8., joka on hieno kokemus, jos ei keskikesällä ehdi katsomaan!

Saattaisit olla kiinnostunut myös

Lisää blogeja