Oletko miettinyt millaista olisi asua pikkuisessa punaisessa tuvassa keskellä maaseudun rauhaa? Tässä on tilaisuutesi, sillä tämä renkimökkinäkin aikoinaan isäntäparia palvellut pikkumökki sijaitsee keskellä toimivaa luomumaatilaa, aivan päärakennuksen pihapiirissä. Tuvan ikkunoista avautuvat peltomaisemat ja ympärillä levittyvät laajat havumetsät marjastus- ja sienestysmaastoineen. Yksityiselle uimarannalle on vain 150 metrin kävelymatka tuvan rappusilta.
Pikkumökki on käsittämätön tilaihme, johon mahtuu kaikkinensa 5 nukkujaa. Huoneita on kaikkinensa neljä. Alakerran ruokailutilan lisäksi on pieni olohuone, jossa on levitettävä vuodesohva. Yläkerrassa sijaitsevissa makuutiloissa on kuusi vuodetta, joista yksi on nuorisosänky. Ympärivuotiseen asuinkäyttöön suunnitellussa mökissä on kaikki nykyajan mukavuudet kuten sähköt, vesi, sauna- ja suihkutila, sisäwc suihkun yhteydessä, sekä keittiönurkkaus astioineen. Läheinen rantasauna on vuokralaisten käytössä joka päivä klo 15–19 välisenä aikana. Mökin pihapiirissä on myös katettu grillikota.
Enonvesi on paikallistenkin suosima kalaisa ja kirkas järvi, jossa voi uida ja SUP-lautailla. Tai tee elämyksellisen päiväretki soutamalla läheiselle Vehkajoelle. Melonta on myös hyvä tapa tutustua ympäröiviin maisemiin. Jos lintujen tarkkailu kiinnostaa, niin Lahtelan kosteikko sijaitsee aivan näköyhteyden päässä mökistä.
Mökkiä ympäröivissä metsissä ja metsäautoteillä voi tehdä pitkiäkin kävelyretkiä ja halutessasi voit tutustua tarkemmin myös maatilan toimintaan. Päiväretkelle voi suunnata vaikkapa lähistöllä sijaitsevaan upeaan Woikosken automuseoon, Taidekeskus Salmelaan, Repoveden kansallispuistoon tai Ahveniston kesätorille.
Lahtelassa on viljelty maata jo 1900-luvulta lähtien usean sukupolven ajan. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen tila siirtyi sen nykyiselle isännälle Juhalle vuonna 1992. Perheeseen kuuluvat vaimo Päivi, sekä nyt jo lähes aikuiset lapset Jaakko, Emma ja Aapo. Karjanpito lopetettiin vuonna 1982. Nykyisin luomutila toimii monitoimiperiaatteella, tukijalkoina maatalous, metsätalous, mökit ja koneurakointi.
Otathan huomioon, että kotieläimet eivät ole sallittuja. Ethän myöskään tupakoi sisätiloissa. Maatilan normaalit äänet kantautuvat välillä pihapiiriin ja varsinkin kesäaikaan on liikkeellä myös työkoneita.
16:00
11:00
Vuokramökit
Näet tarkan hinnat valitsemalla haluamasi päivät kalenterissa
Vessapaperi
Saippua/Shampoo
Ilmastointi
Uuni
Sohvasänky
Siivousaineet
Siivoustarvikkeet
Imuri
Kuuma vesi
Kylmä vesi
Syöttötuoli
Keittiötarvikkeet
Vedenkeitin
Kahvinkeitin
Leivänpaahdin
Mikroaaltouuni
Pakastin
Jääkaappi
Astianpesukone
Sähköhella
Radio
TV
Lastensänky
Nukkumapaikat: 5
Makuuhuoneet: 1
Vessat: 1
Suihkut: 1
Pelastusliivit
Soutuvene
Autolämmityspistorasia
Kesäkeittiö
Silitysrauta
Sopii pienille lapsille
Grilli
Astiat: 6
Sauna: sähkölämmitteinen